Etusivu

Markkinavalvontarekisteri

Rekisteri sisältää tiedot niistä tuotteista, joiden myyntiä on rajoitettu Tukesin tekemillä hallintopäätöksillä. Nämä tuotteet ovat osoittautuneet Tukesin valvonnassa vaarallisiksi tai muuten merkittävästi niitä koskevien vaatimusten vastaisiksi.

Rekisteriin kootaan myös yritysten vapaaehtoisesti tekemät vaarallisia ja merkittävästi vaatimustenvastaisia tuotteita koskevat takaisinvedot, markkinoilta poistamiset ja turvallisuustiedotteet.

Rekisterissä julkaistaan tuotteita koskevat yksityiskohtaiset tunnistetiedot, mahdolliset valokuvat tuotteista, tuotteista vastuussa olevien yritysten yhteystiedot, toimenpiteiden syyt, tuotteisiin liittyvät vaarat tai puutteet sekä toimintaohjeet kuluttajille tai muille loppukäyttäjille.

Kemikaalituotteet-otsikon alla on kattavasti tietoja vasta vuodesta 2018 alkaen. Lisäksi jalometallituotteita, kelloja ja koruja koskevat ilmoitukset löytyvät kemikaalituotteet-otsikon alta keväästä 2018 alkaen. Tuotetietojen säilytysaika rekisterissä vaihtelee kunkin tuoteryhmän odotettavissa olevan käyttöiän mukaan.

Tuotteet ( 501 kpl )


31.5.2022 Malmberg-Elektro Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
31.5.2022 Udda Finland Oy Ltd Palautusmenettely
30.5.2022 Power Finland Oy Markkinoilta poisto
25.5.2022 CF Line Ay Markkinoilta poisto
23.5.2022 Finvalo Ky Markkinoilta poisto
23.5.2022 Kauppahuone Harju Oy Markkinoilta poisto
23.5.2022 Kauppahuone Harju Oy Markkinoilta poisto
23.5.2022 Kauppahuone Harju Oy Markkinoilta poisto
23.5.2022 Kauppahuone Harju Oy Markkinoilta poisto
23.5.2022 Toolnet Elektro Oy Markkinoilta poisto
20.5.2022 TK TEK Oy (Helsingin Puutarhatarvike) Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
20.5.2022 Tokmanni Oy Markkinoilta poisto
12.5.2022 Kokkolan Halpa-Halli Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
12.5.2022 Etherma Skandinavia Oy Palautusmenettely
11.5.2022 Rakennuskemia Oy Palautusmenettely
10.5.2022 Isojoen Konehalli Oy Markkinoilta poisto
10.5.2022 Schou Company A/S Palautusmenettely
9.5.2022 Kauppahuone Harju Oy Markkinoilta poisto
29.4.2022 Ikioma Nimilappu Oy Markkinoilta poisto
29.4.2022 TJH PROMOTIONS OY Markkinoilta poisto / muodollinen vaatimustenvastaisuus
22.4.2022 Airam Electric Oy Ab Markkinoilta poisto
22.4.2022 Faor Oy Faor Ltd Palautusmenettely
20.4.2022 Superled Oy Palautusmenettely
15.4.2022 Startax Finland Oy Markkinoilta poisto
11.4.2022 TikkiTeam Oy Markkinoilta poisto / muodollinen vaatimustenvastaisuus
7.4.2022 XXL Sports & Outdoor Oy Markkinoilta poisto / muodollinen vaatimustenvastaisuus
6.4.2022 Velj. Wahlsten Oy Markkinoilta poisto / muodollinen vaatimustenvastaisuus
6.4.2022 Blue Import BIM Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
6.4.2022 Biltema Suomi Oy Markkinoilta poisto
6.4.2022 Tokmanni Oy Markkinoilta poisto
6.4.2022 Kärkkäinen Oy Markkinoilta poisto
5.4.2022 Tokmanni Oy Markkinoilta poisto
5.4.2022 Blue Import BIM Oy Markkinoilta poisto
4.4.2022 EGLO Finland Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
4.4.2022 Blue Import BIM Oy Markkinoilta poisto
1.4.2022 Isojoen Konehalli Oy Markkinoilta poisto
1.4.2022 Hurrikaani Oy Markkinoilta poisto
1.4.2022 Toolnet Elektro Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
1.4.2022 Tammer Brands Oy Markkinoilta poisto
1.4.2022 Toolnet Elektro Oy Markkinoilta poisto
1.4.2022 Toolnet Elektro Oy Markkinoilta poisto
29.3.2022 Utec Oy Myyntikielto
24.3.2022 JOL Solutions Oy Palautusmenettely
24.3.2022 SOK (Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta) Vähittäiskaupan ketjuohjaus Markkinoilta poisto
21.3.2022 Lasten Lifestyle Oy Palautusmenettely
18.3.2022 Rencon Oy Veistokone-fi Palautusmenettely
16.3.2022 Inspector Sec Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
16.3.2022 Schetelig Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
14.3.2022 Ahlsell Oy Markkinoilta poisto
11.3.2022 E.lite Oy Markkinoilta poisto
11.3.2022 Kauppahuone Harju Oy Markkinoilta poisto
9.3.2022 E.lite Oy Markkinoilta poisto
8.3.2022 Tactic Games Oy Markkinoilta poisto
2.3.2022 Puuilo Tavaratalot Oy (Tamforce Group) Palautusmenettely
1.3.2022 Oy Fysio Healing Ltd Markkinoilta poisto
22.2.2022 Kesko Oyj Palautusmenettely
18.2.2022 E.lite Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
16.2.2022 E.lite Oy Markkinoilta poisto
15.2.2022 Fluke Finland Oy Turvallisuustiedote
15.2.2022 Scandic Trading House Oy Ltd Markkinoilta poisto
12.2.2022 Happy Orange Oy Markkinoilta poisto
11.2.2022 Kesko Oyj Markkinoilta poisto
11.2.2022 Tokmanni Oy Markkinoilta poisto
9.2.2022 Ahlsell Oy Markkinoilta poisto
7.2.2022 Finvalo Ky Palautusmenettely
7.2.2022 E.lite Oy Markkinoilta poisto
31.1.2022 Puuilo Tavaratalot Oy (Tamforce Group) Markkinoilta poisto
31.1.2022 Toolnet Elektro Oy Markkinoilta poisto
31.1.2022 Udda Finland Oy Ltd Markkinoilta poisto
27.1.2022 Faunatar Finland Oy Markkinoilta poisto
21.1.2022 Nedis Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
17.1.2022 Balmuir Oy Palautusmenettely
17.1.2022 Balmuir Oy Palautusmenettely
12.1.2022 E.lite Oy Markkinoilta poisto
11.1.2022 Zéfal SA Palautusmenettely
5.1.2022 Airam Electric Oy Ab Markkinoilta poisto
5.1.2022 Tiger Stores Oy Palautusmenettely
5.1.2022 Isojoen Konehalli Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
31.12.2021 Kauppahuone Harju Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
21.12.2021 Hedtec Oy Ab Markkinoilta poisto
21.12.2021 Verkkokauppa.com Oyj Ei määritelty
17.12.2021 Electrolux Oy Ab Palautusmenettely
17.12.2021 Motoral Oy Markkinoilta poisto
16.12.2021 Finvalo Ky Markkinoilta poisto
16.12.2021 Duell Bike-Center Oy Ab Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
8.12.2021 Broman Logistics Oy Palautusmenettely
3.12.2021 Blue Import BIM Oy Markkinoilta poisto
3.12.2021 Tokmanni Oy Markkinoilta poisto
3.12.2021 Koivunen Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
3.12.2021 Bauhaus & Co Ky Markkinoilta poisto
3.12.2021 Toolnet Elektro Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
26.11.2021 Finnish Design Shop Oy Markkinoilta poisto
26.11.2021 Focus Interiors Oy Markkinoilta poisto
22.11.2021 SRS Fenno-El Oy Markkinoilta poisto
22.11.2021 Heat Finland Oy Aputoiminimet: Electroline Finland, Heat Lighting Markkinoilta poisto
9.11.2021 Udda Finland Oy Ltd Markkinoilta poisto
9.11.2021 Trio Lighting Scandinavia Oy Palautusmenettely
5.11.2021 Kokkolan Halpa-Halli Oy Markkinoilta poisto
5.11.2021 Teohydrauli Oy Markkinoilta poisto
28.10.2021 Verkkokauppa.com Oyj Palautusmenettely
19.10.2021 Kesko Oyj Myynti/tarjoaminen lopetettu
7.10.2021 Verkkokauppa.com Oyj Palautusmenettely
4.10.2021 Ahlsell Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
4.10.2021 Aneta Belysning Aktiebolag Växjö filial i Finland Markkinoilta poisto
4.10.2021 Aneta Belysning Aktiebolag Växjö filial i Finland Markkinoilta poisto
16.9.2021 Airam Electric Oy Ab Palautusmenettely
16.9.2021 XXL Sports & Outdoor Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
16.9.2021 Heat Finland Oy Aputoiminimet: Electroline Finland, Heat Lighting Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
14.9.2021 Markslöjd Oy Markkinoilta poisto
14.9.2021 Udda Finland Oy Ltd Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
14.9.2021 Isojoen Konehalli Oy Markkinoilta poisto
1.9.2021 Puuilo Tavaratalot Oy (Tamforce Group) Markkinoilta poisto
1.9.2021 Puuilo Tavaratalot Oy (Tamforce Group) Markkinoilta poisto
10.8.2021 E.lite Oy Palautusmenettely
10.8.2021 E.lite Oy Markkinoilta poisto
6.8.2021 Cariitti Oy Markkinoilta poisto
5.8.2021 Yipi Oy (Jogipanda) Markkinoilta poisto
5.8.2021 Yipi Oy (Jogipanda) Palautusmenettely
26.7.2021 SF-Fennica Oy/ Pulju.net Markkinoilta poisto
22.7.2021 CH Nails Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
22.7.2021 CH Nails Oy Palautusmenettely
8.7.2021 Red Eyed Rabbit Oy Markkinoilta poisto
8.7.2021 Red Eyed Rabbit Oy Markkinoilta poisto
2.7.2021 Discoland Oy Markkinoilta poisto
2.7.2021 Discoland Oy Palautusmenettely
2.7.2021 Eräkala verkkokauppa Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
28.6.2021 Discoland Oy Palautusmenettely
18.6.2021 Airam Electric Oy Ab Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
18.6.2021 Airam Electric Oy Ab Markkinoilta poisto
14.6.2021 Finbeans Oy Palautusmenettely
11.6.2021 Nomade Collection Oy Ab Palautusmenettely
11.6.2021 Power Finland Oy Palautusmenettely
11.6.2021 Lidl Suomi Ky Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
11.6.2021 Bauhaus & Co Ky Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
11.6.2021 Toolnet Elektro Oy Markkinoilta poisto
11.6.2021 Aneta Belysning Aktiebolag Växjö filial i Finland Markkinoilta poisto
8.6.2021 Udda Finland Oy Ltd Palautusmenettely
21.5.2021 Scandic Trading House Oy Ltd Markkinoilta poisto
21.5.2021 Scandic Trading House Oy Ltd Palautusmenettely
21.5.2021 Scandic Trading House Oy Ltd Markkinoilta poisto
20.5.2021 e-ville.com distribution Oy Palautusmenettely
19.5.2021 Heat Finland Oy Aputoiminimet: Electroline Finland, Heat Lighting Markkinoilta poisto
19.5.2021 Suomi Trading Oy Markkinoilta poisto
14.5.2021 Suomen Valotorni Oy Palautusmenettely
14.5.2021 Suomen Valotorni Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
14.5.2021 Reimax Electronics Oy Markkinoilta poisto
14.5.2021 Oy Castle River Import - CRI Ab Palautusmenettely
14.5.2021 Cenor Finland Oy Palautusmenettely
9.4.2021 SRS Fenno-El Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
8.4.2021 KST-Tukku Sisustetalo Ky Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
8.4.2021 Wilfa Suomi Oy Ab Selvitetty, korjattu
5.4.2021 Toolnet Elektro Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
2.4.2021 IP-Agency Finland Oy Palautusmenettely
29.3.2021 Marieblats Oy Palautusmenettely
23.3.2021 Oy Limente Ab Markkinoilta poisto
17.3.2021 Onninen Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
12.3.2021 Puuilo Oy (Tamforce Group) Palautusmenettely
12.3.2021 Udda Finland Oy Ltd Palautusmenettely
10.3.2021 Prioritas Oy Palautusmenettely
10.3.2021 SRS Fenno-El Oy Markkinoilta poisto
10.3.2021 Puuilo Oy (Tamforce Group) Markkinoilta poisto
10.3.2021 Prioritas Oy Palautusmenettely
2.3.2021 Stark Suomi Oy Markkinoilta poisto
2.3.2021 Stark Suomi Oy Markkinoilta poisto
2.3.2021 Biltema Suomi Oy Markkinoilta poisto
2.3.2021 Nedis Oy Markkinoilta poisto
23.2.2021 Plantagen Finland Oy Markkinoilta poisto
12.2.2021 Handshake Trading Oy (Olight Suomi, Taskulamput.fi, Valostore.fi, Autodude) Palautusmenettely
12.2.2021 Scandic Trading House Oy Ltd Markkinoilta poisto
12.2.2021 Scandic Trading House Oy Ltd Markkinoilta poisto
1.2.2021 Kokkolan Halpa-Halli Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
28.1.2021 Oy Transmeri Ab Markkinoilta poisto
18.1.2021 Matrolight Oy Markkinoilta poisto
5.1.2021 IP-Agency Finland Oy Palautusmenettely
30.12.2020 AMO Oy Palautusmenettely
21.12.2020 Lepistö-Group Oy (Hintakaari) Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
21.12.2020 EGLO Finland Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
18.12.2020 Blue Import BIM Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
9.12.2020 Broman Group Oy Markkinoilta poisto
9.12.2020 Scandic Trading House Oy Ltd Markkinoilta poisto
9.12.2020 Scandic Trading House Oy Ltd Markkinoilta poisto
7.12.2020 Wish verkkokauppa Turvallisuustiedote
7.12.2020 Wish verkkokauppa Turvallisuustiedote
7.12.2020 DealExtreme (DX.com) Turvallisuustiedote
7.12.2020 DealExtreme (DX.com) Turvallisuustiedote
7.12.2020 DealExtreme (DX.com) Turvallisuustiedote
30.11.2020 Puuilo Oy (Tamforce Group) Markkinoilta poisto
30.11.2020 Puuilo Oy (Tamforce Group) Markkinoilta poisto
30.11.2020 Puuilo Oy (Tamforce Group) Markkinoilta poisto
5.11.2020 Markslöjd Oy Markkinoilta poisto
4.11.2020 Trio Lighting Scandinavia Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
2.11.2020 Puuilo Oy (Tamforce Group) Markkinoilta poisto
2.11.2020 SRS Fenno-El Oy Markkinoilta poisto
9.10.2020 Sessak Oy Ab Markkinoilta poisto
9.10.2020 Trio Lighting Scandinavia Oy Markkinoilta poisto
9.10.2020 Bauhaus & Co Ky Selvitetty, korjattu
9.10.2020 Bauhaus & Co Ky Selvitetty, korjattu
8.10.2020 Scanoffice Oy Markkinoilta poisto
31.8.2020 Lepistö-Group Oy Hintakaari Markkinoilta poisto
25.8.2020 Matrolight Oy Markkinoilta poisto
20.8.2020 LedLife Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
20.8.2020 Sex Shop Finland Oy Palautusmenettely
20.8.2020 OEM Finland Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
20.8.2020 Origodesign Oy (Superkauppa) Markkinoilta poisto
19.8.2020 Suomen Helakeskus Oy Markkinoilta poisto
19.8.2020 Elgood Oy (Partco) Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
7.8.2020 WaterProf, yksityinen elinkeinonharjoittaja Aapelin Akvaario Palautusmenettely
3.8.2020 Biltema Suomi Oy Markkinoilta poisto
3.8.2020 Trio Lighting Scandinavia Oy Markkinoilta poisto
30.7.2020 TALOON YHTIÖT OY Markkinoilta poisto
28.7.2020 Tukkumarket Oy - Wholesale Market Ltd Markkinoilta poisto
28.7.2020 Blue Import BIM Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
28.7.2020 PEDELED.FI Palautusmenettely
28.7.2020 PEDELED.FI Palautusmenettely
16.7.2020 Toypap-Import Oy, Tampere Palautusmenettely
30.6.2020 Rex Nordic Finland Oy Palautusmenettely
29.6.2020 Inkerman Oy Ledmaa.fi Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
29.6.2020 Inkerman Oy Ledmaa.fi Markkinoilta poisto
29.6.2020 Inkerman Oy Ledmaa.fi Palautusmenettely
26.6.2020 Device Ky Aputoiminimi E.lite Markkinoilta poisto
26.6.2020 Device Ky Aputoiminimi E.lite Markkinoilta poisto
18.6.2020 Airam Electric Oy Ab Markkinoilta poisto
15.6.2020 Milectria Power Oy Palautusmenettely
15.6.2020 Cool Power Solutions Oy Palautusmenettely
15.6.2020 Markslöjd Oy Markkinoilta poisto
15.6.2020 Isojoen Konehalli Oy Markkinoilta poisto
15.6.2020 Trio Lighting Scandinavia Oy Markkinoilta poisto
15.6.2020 Carlson Oy Markkinoilta poisto
15.6.2020 Markslöjd Oy Markkinoilta poisto
12.6.2020 Discoland Oy Palautusmenettely
10.6.2020 Vemas Oy Donnashop.fi Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
8.6.2020 e-ville.com distribution Oy Palautusmenettely
8.6.2020 Toolnet Elektro Oy Markkinoilta poisto
28.5.2020 Karapap Palautusmenettely
26.5.2020 Toolnet Elektro Oy Markkinoilta poisto
22.5.2020 Hobbylinna Oy Palautusmenettely
22.5.2020 Kärkkäinen Oy (Ylivieska) Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
22.5.2020 Kesko Oyj Markkinoilta poisto
22.5.2020 Focus Interiors Oy Markkinoilta poisto
20.5.2020 Hobbylinna Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
19.5.2020 Power Finland Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
19.5.2020 Koivunen Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
19.5.2020 Biltema Suomi Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
18.5.2020 SRS Fenno-El Oy Markkinoilta poisto
15.5.2020 SCHOU FINLAND OY AB Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
11.5.2020 Biltema Suomi Oy Palautusmenettely
7.5.2020 Suomen Helakeskus Oy Markkinoilta poisto
1.5.2020 Kokkolan Halpa-Halli Oy Markkinoilta poisto
30.4.2020 Focus Interiors Oy Palautusmenettely
24.4.2020 Feilo Sylvania Finland Oy Markkinoilta poisto
23.4.2020 Power Kone Oy Palautusmenettely
23.4.2020 Kone-Glans Oy Palautusmenettely
23.4.2020 Elekma Oy Palautusmenettely
21.4.2020 Airam Electric Oy Ab Markkinoilta poisto
21.4.2020 Horisont Enterprises Ltd. Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
21.4.2020 Horisont Enterprises Ltd. Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
20.4.2020 Hedtec Oy Ab Markkinoilta poisto
17.4.2020 Toolnet Elektro Oy Markkinoilta poisto
16.4.2020 Sessak Oy Ab Markkinoilta poisto
16.4.2020 Sessak Oy Ab Markkinoilta poisto
15.4.2020 Matrolight Oy Markkinoilta poisto
9.4.2020 Airam Electric Oy Ab Markkinoilta poisto
9.4.2020 Trio Lighting Scandinavia Oy Markkinoilta poisto
9.4.2020 Bauhaus & Co Ky Markkinoilta poisto
9.4.2020 KST-Tukku Sisustetalo Ky Palautusmenettely
8.4.2020 Malmberg-Elektro Oy Markkinoilta poisto
8.4.2020 FinDeltaco Oy Markkinoilta poisto
8.4.2020 Biltema Suomi Oy Markkinoilta poisto
6.4.2020 El-Parts Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
6.4.2020 Kesko Oyj Markkinoilta poisto
3.4.2020 Lidl Suomi Ky Markkinoilta poisto
3.4.2020 Koopman International Finland Ab Myyntikielto
1.4.2020 SRS Fenno-El Oy Markkinoilta poisto
16.3.2020 Suomen Helakeskus Oy Markkinoilta poisto
10.3.2020 Markslöjd Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
10.3.2020 Markslöjd Oy Markkinoilta poisto
6.3.2020 Tammer Brands Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
4.3.2020 Aneta Belysning Aktiebolag Växjö filial i Finland Markkinoilta poisto
2.3.2020 Wish verkkokauppa Turvallisuustiedote
2.3.2020 LiitoKala Power Co.,LTD Turvallisuustiedote
2.3.2020 DealExtreme DX.com Turvallisuustiedote
2.3.2020 DealExtreme (DX.com) Turvallisuustiedote
2.3.2020 SYSMAX Innovations Co.,Ltd. Turvallisuustiedote
24.2.2020 Kesko Oyj Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
24.2.2020 Tammer Brands Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
24.2.2020 AKM Consulting Oy (finsec.fi) Palautusmenettely
24.2.2020 Blue Import BIM Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
20.2.2020 Huittisten Säästömarket Oy Markkinoilta poisto
20.2.2020 Toolnet Elektro Oy Markkinoilta poisto
12.2.2020 Nedis Oy Markkinoilta poisto
6.2.2020 Tokmanni Oy Markkinoilta poisto
6.2.2020 Isojoen Konehalli Oy Markkinoilta poisto
6.2.2020 Nedis Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
5.2.2020 Konstsmide Finland Oy Markkinoilta poisto
30.1.2020 Ahlsell Oy Markkinoilta poisto
28.1.2020 Kokkolan Halpa-Halli Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
22.1.2020 SCHOU FINLAND OY AB Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
21.1.2020 Starelec Oy Markkinoilta poisto
21.1.2020 SRS Fenno-El Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
21.1.2020 SRS Fenno-El Oy Markkinoilta poisto
21.1.2020 Airam Electric Oy Ab Markkinoilta poisto
14.1.2020 Blue Import BIM Oy Markkinoilta poisto
10.1.2020 AliExpress verkkokauppa Myynti/tarjoaminen lopetettu
10.1.2020 Etman Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
7.1.2020 Kesko Oyj Markkinoilta poisto
6.1.2020 Trio Lighting Scandinavia Oy Markkinoilta poisto
6.1.2020 Airam Electric Oy Ab Markkinoilta poisto
2.1.2020 Kesko Oyj Markkinoilta poisto
2.1.2020 SRS Fenno-El Oy Markkinoilta poisto
30.12.2019 Origodesign Oy (Superkauppa) Palautusmenettely
27.12.2019 Tammer Brands Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
25.12.2019 Markslöjd Oy Markkinoilta poisto
23.12.2019 Sessak Oy Ab Markkinoilta poisto
20.12.2019 Kokkolan Halpa-Halli Oy Markkinoilta poisto
19.12.2019 Airam Electric Oy Ab Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
17.12.2019 Ahlsell Oy Markkinoilta poisto
16.12.2019 SRS Fenno-El Oy Markkinoilta poisto
16.12.2019 Airam Electric Oy Ab Markkinoilta poisto
12.12.2019 Arctic Electric Vehicles Oy Markkinoilta poisto
10.12.2019 Kauppahuone Harju Oy Markkinoilta poisto
10.12.2019 Happy Orange Palautusmenettely
6.12.2019 Airam Electric Oy Ab Markkinoilta poisto
6.12.2019 Airam Electric Oy Ab Markkinoilta poisto
6.12.2019 Device Ky Aputoiminimi E.lite Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
5.12.2019 Kesko Oyj Markkinoilta poisto
4.12.2019 SRS Fenno-El Oy Markkinoilta poisto
3.12.2019 Kesko Oyj Markkinoilta poisto
3.12.2019 Carlson Oy Markkinoilta poisto
2.12.2019 Device Ky Aputoiminimi E.lite Markkinoilta poisto
2.12.2019 Inbound Finland Oy Markkinoilta poisto
20.11.2019 SRS Fenno-El Oy Markkinoilta poisto
20.11.2019 SOK (Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta) Vähittäiskaupan ketjuohjaus Markkinoilta poisto
20.11.2019 Malmberg-Elektro Oy Markkinoilta poisto
20.11.2019 Kokkolan Halpa-Halli Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
8.11.2019 Markslöjd Oy Markkinoilta poisto
8.11.2019 Markslöjd Oy Markkinoilta poisto
8.11.2019 Filialen BYGGmax AB Finland Markkinoilta poisto
8.11.2019 Biltema Suomi Oy Markkinoilta poisto
8.11.2019 Biltema Suomi Oy Markkinoilta poisto
7.11.2019 Airam Electric Oy Ab Markkinoilta poisto
6.11.2019 SRS Fenno-El Oy Markkinoilta poisto
6.11.2019 SRS Fenno-El Oy Palautusmenettely
31.10.2019 Lepistö Group Oy Hintakaari Markkinoilta poisto
31.10.2019 SRS Fenno-El Oy Markkinoilta poisto
31.10.2019 SRS Fenno-El Oy Markkinoilta poisto
31.10.2019 SRS Fenno-El Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
18.10.2019 Nedis Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
18.10.2019 Bauhaus & Co Ky Markkinoilta poisto
18.10.2019 Focus Interiors Oy Markkinoilta poisto
14.10.2019 Linnax Oy Markkinoilta poisto
14.10.2019 Pro Technic Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
14.10.2019 Device Ky Aputoiminimi E.lite Markkinoilta poisto
14.10.2019 Aroma Art Oy Vape Room Palautusmenettely
7.10.2019 Airam Electric Oy Ab Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
7.10.2019 Airam Electric Oy Ab Markkinoilta poisto
7.10.2019 Isojoen Konehalli Oy Markkinoilta poisto
4.10.2019 Nedis Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
4.10.2019 Vega Systems Oy Akvaterra.eu Palautusmenettely
16.9.2019 Tevella Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
9.9.2019 Isojoen Konehalli Oy Markkinoilta poisto
9.9.2019 Airam Electric Oy Ab Markkinoilta poisto
9.9.2019 Rokomera Tukku Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
6.9.2019 Suomen Akvaariotukku Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
6.9.2019 SP-Elektroniikka Oy Markkinoilta poisto
6.9.2019 SOK (Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta) Vähittäiskaupan ketjuohjaus Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
6.9.2019 Focus Interiors Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
4.9.2019 Armytek Optoelectronics Oy Markkinoilta poisto
28.8.2019 Suomen Akvaariotukku Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
28.8.2019 Kesko Oyj Markkinoilta poisto
28.8.2019 e-ville.com distribution Oy Palautusmenettely
19.8.2019 SRS Fenno-El Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
19.8.2019 SRS Fenno-El Oy Markkinoilta poisto
19.8.2019 SRS Fenno-El Oy Markkinoilta poisto
19.8.2019 SRS Fenno-El Oy Markkinoilta poisto
19.8.2019 Focus Interiors Oy Markkinoilta poisto
8.8.2019 Tokmanni Oy Markkinoilta poisto
7.8.2019 Teknikmagasinet Finland Oy Markkinoilta poisto
29.7.2019 Rexel Finland Oy Markkinoilta poisto
29.7.2019 EGLO Finland Oy Palautusmenettely
17.7.2019 Clas Ohlson Oy Palautusmenettely
12.7.2019 nTec Finland Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
12.7.2019 Truebell Finland Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
4.7.2019 Focus Interiors Oy Palautusmenettely
4.7.2019 Markslöjd Oy Markkinoilta poisto
1.7.2019 Airam Electric Oy Ab Markkinoilta poisto
1.7.2019 Linnax Oy Palautusmenettely
1.7.2019 SRS Fenno-El Oy Palautusmenettely
17.6.2019 SRS Fenno-El Oy Markkinoilta poisto
13.6.2019 Startax Finland Oy Markkinoilta poisto
13.6.2019 Tokmanni Oy Palautusmenettely
12.6.2019 Isojoen Konehalli Oy Markkinoilta poisto
12.6.2019 Malmberg-Elektro Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
12.6.2019 Focus Interiors Oy Palautusmenettely
12.6.2019 Airam Electric Oy Ab Markkinoilta poisto
12.6.2019 Superled Oy Markkinoilta poisto
12.6.2019 Superled Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
12.6.2019 Superled Oy Markkinoilta poisto
12.6.2019 Superled Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
12.6.2019 Superled Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
3.6.2019 Schneider Electric Finland Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
22.5.2019 Mobia Oy Markkinoilta poisto
20.5.2019 Inbound Finland Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
20.5.2019 SRS Fenno-El Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
20.5.2019 SRS Fenno-El Oy Markkinoilta poisto
20.5.2019 Bauhaus & Co Ky Markkinoilta poisto
20.5.2019 Konstsmide Finland Oy Markkinoilta poisto
20.5.2019 Isojoen Konehalli Oy Markkinoilta poisto
17.5.2019 SRS Fenno-El Oy Markkinoilta poisto
10.5.2019 Superled Oy Markkinoilta poisto
8.5.2019 Toolnet Elektro Oy Markkinoilta poisto
6.5.2019 Kesko Oyj Markkinoilta poisto
6.5.2019 Scandic Trading House Oy Ltd Markkinoilta poisto
6.5.2019 Malista Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
6.5.2019 Sessak Oy Ab Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
2.5.2019 SOK (Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta) Vähittäiskaupan ketjuohjaus Markkinoilta poisto
2.5.2019 Airam Electric Oy Ab Markkinoilta poisto
2.5.2019 Kesko Oyj Markkinoilta poisto
2.5.2019 Onninen Oy Markkinoilta poisto
22.4.2019 J. Kärkkäinen Oy (Suomi Trading) Palautusmenettely
22.4.2019 SRS Fenno-El Oy Markkinoilta poisto
22.4.2019 Device Ky Aputoiminimi E.lite Markkinoilta poisto
22.4.2019 Kärkkäinen Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
22.4.2019 LEDVANCE Oy Markkinoilta poisto
22.4.2019 Aneta Belysning Aktiebolag Växjö filial i Finland Markkinoilta poisto
22.4.2019 Biltema Suomi Oy Palautusmenettely
19.4.2019 Rexel Finland Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
18.4.2019 Pro Technic Oy Palautusmenettely
8.4.2019 Aneta Belysning Aktiebolag Växjö filial i Finland Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
8.4.2019 SRS Fenno-El Oy Markkinoilta poisto
8.4.2019 Scandic Trading House Oy Ltd Markkinoilta poisto
8.4.2019 Airam Electric Oy Ab Markkinoilta poisto
8.4.2019 Airam Electric Oy Ab Markkinoilta poisto
8.4.2019 Airam Electric Oy Ab Markkinoilta poisto
5.4.2019 Markslöjd Oy Markkinoilta poisto
5.4.2019 Linnax Oy Markkinoilta poisto
1.4.2019 Biltema Suomi Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
25.3.2019 Scandic Trading House Oy Ltd Markkinoilta poisto
25.3.2019 Laatufarmi Oy Markkinoilta poisto
25.3.2019 Laatufarmi Oy Markkinoilta poisto
21.3.2019 SRS Fenno-El Oy Markkinoilta poisto
21.3.2019 Airam Electric Oy Ab Markkinoilta poisto
21.3.2019 Ahlsell Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
21.3.2019 Tammer Brands Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
18.3.2019 Oy Limente Ab Palautusmenettely
18.3.2019 Anti-Shop Oy Palautusmenettely
18.3.2019 Anti-Shop Oy Markkinoilta poisto
11.3.2019 Toolnet Elektro Oy Markkinoilta poisto
11.3.2019 Movetec Oy Ab Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
11.3.2019 Isojoen Konehalli Oy Markkinoilta poisto
7.3.2019 Isojoen Konehalli Oy Markkinoilta poisto
27.2.2019 Clas Ohlson Oy Markkinoilta poisto
26.2.2019 Airam Electric Oy Ab Markkinoilta poisto
26.2.2019 Airam Electric Oy Ab Markkinoilta poisto
22.2.2019 Scandic Trading House Oy Ltd Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
22.2.2019 Tammer-Tukku Oy Palautusmenettely
22.2.2019 Lumeni Oy Valovirta.fi Markkinoilta poisto
22.2.2019 Lumeni Oy Valovirta.fi Markkinoilta poisto
22.2.2019 J. Kärkkäinen Oy (Suomi Trading) Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
21.2.2019 Puuilo Oy Palautusmenettely
21.2.2019 Airam Electric Oy Ab Markkinoilta poisto
21.2.2019 Clas Ohlson Oy Markkinoilta poisto
19.2.2019 SRS Fenno-El Oy Markkinoilta poisto
19.2.2019 Hong Kong Suomi Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
11.2.2019 Markslöjd Oy Markkinoilta poisto
11.2.2019 Markslöjd Oy Markkinoilta poisto
11.2.2019 Scandic Trading House Oy Ltd Markkinoilta poisto
8.2.2019 Blue Import BIM Oy Markkinoilta poisto
8.2.2019 Biltema Suomi Oy Markkinoilta poisto
8.2.2019 Airam Electric Oy Ab Markkinoilta poisto
6.2.2019 Toolnet Elektro Oy Markkinoilta poisto
6.2.2019 J. Kärkkäinen Oy (Suomi Trading) Markkinoilta poisto
5.2.2019 Ahlsell Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
5.2.2019 Focus Nordic AB filial i Finland Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
4.2.2019 FinDeltaco Oy Palautusmenettely
1.2.2019 Startax Finland Oy Markkinoilta poisto
1.2.2019 Toolnet Elektro Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
30.1.2019 Scandic Trading House Oy Ltd Markkinoilta poisto
28.1.2019 SRS Fenno-El Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
24.1.2019 EET Europarts Oy Palautusmenettely
24.1.2019 nTec Finland Oy Palautusmenettely
18.1.2019 Blue Import BIM Oy Markkinoilta poisto
18.1.2019 SRS Fenno-El Oy Markkinoilta poisto
18.1.2019 Scandic Trading House Oy Ltd Markkinoilta poisto
18.1.2019 Airam Electric Oy Ab Markkinoilta poisto
18.1.2019 Isojoen Konehalli Oy Markkinoilta poisto
16.1.2019 Konstsmide Finland Oy Markkinoilta poisto
16.1.2019 Kauppahuone Harju Oy Markkinoilta poisto
16.1.2019 Kauppahuone Harju Oy Markkinoilta poisto
24.12.2018 Scandic Trading House Oy Ltd Markkinoilta poisto
24.12.2018 Scandic Trading House Oy Ltd Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
24.12.2018 Tehomix Oy Palautusmenettely
24.12.2018 Neoport Oy Palautusmenettely
21.12.2018 Microdata Finland Oy Markkinoilta poisto
20.12.2018 LEDVANCE Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
20.12.2018 Innojok Oy Kielto asettaa tuote saataville markkinoilla
20.12.2018 Kauppahuone Harju Oy Markkinoilta poisto
20.12.2018 SOK (Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta) Vähittäiskaupan ketjuohjaus Markkinoilta poisto
1.10.2018 Microdata Finland Oy Markkinoilta poisto
19.9.2018 FinDeltaco Oy Palautusmenettely
17.10.2016 Econex Oy Ltd Markkinoilta poisto
9.9.2016 Economy-Agency Oy Nastola Myyntikielto

© Tukes 2024